
Osaajan tyylinäyte
LASTEN KYLÄSUUNNITELMA TOTEUTUI!
Vuonna 2004 laaditun kyläsuunnitelman
koululaisten osuudessa lapset toivoivat mm. ”pientä palaa
asfalttia” ja ”skeittiparkkia”. ”Asfaltilla kun on niin paljon
helpompaa pyöräillä ja skeittailla.”
Tämä on nyt totta: runsas yleisö oli
seuraamassa 20.9.2005 Vesajärven koulun kentällä
asfalttipuiston avajaisia. Koululaisten suunnittelemaan ohjelmaan
kuului avajaispuhe, jonka pitivät Teemu Jaakkola, Olli Peltola,
Juho ja Ville Ruskee sekä Mikko Suontakanen. Virallisen
nauhanleikkauksen suorittivat ”idean isät” Aleksi Kulmala,
Alpo Peltola ja Ville Ruskee.
Jane ja Julia Lindbäck, Sallamari Karvinen ja
Kristiina Saukko esittivät vauhdikkaan huivitanssin.
Oli arpajaiset, limsaa, karkkia ja keksejä. Kyläpäällikkö Marjatta
Sinisalo lausui kiitoksia mm. Aamulehden Valo-liitteelle, jonka
taloudellinen tuki mahdollisti sen, ettei idea jäänyt pelkän
hauskan ajatuksen asteelle, kunnan tekniselle lautakunnalle ja
puutarhuri Liebingille, joita ilman taas asfaltti olisi jäänyt
vaille ”ramppeja, reilejä ja rollereita” sekä kylän säitä
pelkäämättömille miehille ja pojille, jota ilman nämä rampit
olisivat jääneet pelkiksi pieniksi palasiksi asfaltille.
Juhlan päätteeksi tamperelaisen skeittiklubi
Lavetin jäsenet: Tero ”Mappe” Malinen, Mika Rahtula ja Vesa Ritola
esittivät huikeita temppuja laudoillaan ja opettivat pienemmille
ja isommillekin skeittaajille alkeita ja kirjoittelivat
nimikirjoituksia ihailevien lasten lautoihin.
KUVIA
(kuvat Hämeenkyrön Sanomat / Tarja Tuurala)
SULJE
|